Silmiä avaava Viha jonka kylvät

Kirjailija: Angie Thomas

Teoksen nimi: Viha jonka kylvät

Tekstilaji: nuorten romaani

Julkaisuvuosi: 2017

Starr on 16-vuotias slummialueen tyttö, joka elää tavallaan kaksoiselämää. On getto Starr, joka viettää aikaa muiden mustien kanssa sekä on valkoisten Starr, joka käy valkoisten parempaa koulua. Starrin elämä ei ole ollut helppoa poliisien tarkkojen silmien alla huumejengien ympäröimänä.

”Kun mä olin kakstoista, mutsi ja faija piti mulle kaks puhuttuelua. Toinen oli se tavallinen kukkia ja mehiläisiä -juttu. - - Toinen puhuttelu koski sitä, mitä pitää tehdä jos poliisi pysäyttää.”
 

Starr elämä menee täysin ylösalaisin, kun näkee poliisin ampuvan hyvän ystävänsä. Toisen hyvän ystävän. Ensimmäinen tapettiin Starrin ollessa vasta pikkutyttö. Silloin hän oli vielä niin pieni, ettei ollut täysin tajunnut mitä tapahtui. Tällä kertaa Starr ymmärsi kaiken.

Pidän kovasti kirjoista, jotka kertovat muista kulttuureista ja juuri siksi tämä olikin niin mielenkiintoinen. Kirja käsitteli myös todella ajankohtaista asiaa Yhdysvalloissa eli ampumista vain ihonvärin takia. Oli mielenkiintoista lukea, miten Starr hoitaa asiaa ja koittaa saada poliisien ampumalle Khalilille oikeutta. Kirja siis avasi silmäni mustien amerikkalaisten kulttuurille. Miten mustien ja valkoisten välillä ei oikeastaan ole syrjintää, mutta silti puhutaan valkoisista ja mustista, eikä vain ihmisistä.

Suomalaisena minun on vaikea asettautua Starrin asemaan, mutta Thomasin taitava kirjoitustyyli teki siitä paljon helpompaa. Kirja oli kirjoitettu kokonaan puhekielellä ja aluksi se tuntui häiritsevältä. Myöhemmin kun juoneen pääsi kunnolla mukaan, kirjoitustyyli oli juuri osuva valinta.

Starr on hyvin syvissä vesissä, kun hänestä tuntuu, ettei kukaan oikein ymmärrä häntä. Hänen mustat ystävät painostavat häntä puhumaan julkisuudessa, jotta Khalilille saataisiin oikeutta. Valkoisille Starr ei uskalla aluksi edes kertoa, koska eiväthän he kuitenkaan ymmärtäisi. Kun Starr kuitenkin uskaltaa avautua ja kertoa tunteistaan ja kaikesta, mitä on käynyt läpi, hänen ystävät ovat hänen tukenaan.

 ”Voi jeesus. Kahtena ihmisenä eläminen on hirveän uuvuttavaa. Mä olen opetellut puhumaan kahdella eri äänellä ja sanomaan tiettyjä sanoja vaan tiettyjen ihmisten kuulleen. Musta on tullut mestari siinä.”

Tämä kirja ei siis ollut vain esimerkkinä mustien kaltoinkohtelusta, mutta myöskin ystävyyden hienona esikuvana. Miten aina ne, jotka vain näyttävät samalta ja ovat stereotyyppisesti samanlaisia, eivät olekaan juuri ne, jonka kanssa viettää eniten aikaa. Ne, jotka ymmärtävät, auttavat ja tukevat. Ne ovat niitä tosiystäviä, joita tarvitset.