K.A. Applegaten Selviytyjät maasta: Viimeinen avaruussukkula - perinteinen dystopia

K. A. Applegaten Selviytyjät maasta: Viimeinen avaruussukkula - perinteinen dystopia

K.A. Applegaten romaanisarjan Selviytyjät maasta ensimmäinen 12 osasta, Viimeinen avaruussukkula (2001), on tyypillinen dystopiainen scifikirja. Maata uhkaa asteroidi. 125 km levyinen kivi kiitää kohti maata tuhotakseen tämän mitättömän pallon ja sillä asustavat universumille merkityksettömät organismit, jotka itsejään ihmisiksi kutsuvat. Ihmiskunnan ainoa toivo on NASA:n, pienelle valitulle ryhmälle, suunnittelema sukkulalento kuka tietää mihin. Kirja kertoo lennolle valittujen viimeisistä hetkistä maassa, ja miten kaikki, mitä heillä joskus oli, on tuomittu tuhoutumaan heidän silmiensä edessä.

Kirjassa on monta päähenkilöä ja kirjan näkökulma vaihtelee heidän välillään. Merkittävimpänä päähenkilönä pitäisin kuitenkin Jobsia. Jobs, oikealta nimeltään Sebastian Andreeson, on 14-vuotias poika Kaliforniasta. Hän on älykäs ja pienikokoinen. Hänellä on myös silmälasit, mikä korostaa hänen nörttimäistä olemustaan. Muita tärkeitä henkilöitä ovat Jobsin hurjapäinen ystävä Mo´Steel sekä Jobsin ihastus Cordelia, joka kuitenkin kuolee dramaattisesti asteroidista irronneen sirun tuhotessa San Franciscon ennen varsinaisen asteroidin iskeytymistä maahan. Näiden lisäksi kirjassa mainittuja henkilöitä ovat Billy Weir, 2Face, Yago, Mark ja D-Caf. Kyseisiä henkilöitä ei kirjasarjan ensimmäisessä osassa käsitellä juurikaan, mutta uskoisin, että heillä on jatko-osissa suurempi rooli.

Henkilöiden paljoudesta johtuen pitää lukiessa keskittyä jatkuvasti seuraamaan, kenen näkökulmasta tarinoita esitetään. Aluksi henkilöiden merkityksen ymmärtäminen juonen kannalta on haasteellista, eikä vielä kirjan lopussakaan kaikista henkilöistä pääse oikein jyvälle. Tämän voi tietenkin selittää jälleen toteamalla, että kirja on sarjan ensimmäinen osa, mutta mielestäni asiallista olisi esitellä henkilöt silti huolellisesti. Välillä kirjaa lukiessa tulee olo, että henkilöjen motiiveihin käsiksi pääseminen olisi kuin etsisi neulaa heinäsuovasta johtuen juuri henkilöiden pintapuolisesta esittelystä. Henkilöiden kattavampi esitteleminen loisi kirjaan syvyyttä, sekä helpottaisi heihin samaistumista.

Paikoittaisesta kerronnan epäselvyydestä ja henkilöihin samaistumisen ongelmista huolimatta, kirja lukukokemuksena oli mielestäni mainio. Maailmanlopun tunnelma on aistittavissa joka käänteessä. Pelastuslennolle mukaan päässeiden tuntemukset ja ajatukset kerrotaan uskottavasti. Esiin nousee vahvasti pelkoa, epäuskoa, epätoivoa ja ennen kaikkea suunnatonta surua maahan jääneiden läheisten puolesta. Loppujen lopuksi pelastuneet ovat onnettomimpia kaikista.

”Väkijoukko oli merkillisellä päällä tai usealla erilaisella merkillisellä päällä. Monet itkivät. Jotkut vitsailivat osoittaakseen urheuttaan. Jotkut rukoilivat. Joku alkoi laulaa Yhdysvaltain kansallislaulua, mutta kukaan ei liittynyt mukaan ja laulu kuivui kokoon. Yhdysvallat oli enää vain dinosaurus muiden joukossa” (s.120)