Iskelmiä, matka itsensä arvostamiseen

Laura Lähteenmäki: Iskelmiä,2013
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 230
Nuortenromaani

Aino on 16-vuotias peruskoulun viimeistä luokkaa käyvä tyttö, jota odottavat kotona potkujen saamisen jälkeen masentunut äiti ja isä. Aino harrastaa partioita ja ohjaakin nuorempien tyttöjen, kettutyttöjen, partioryhmää, jonka lisäksi hän käy vielä oman ikäistensäkin ryhmässä. Ainolla on myös yksi ihan hyvä ystävä Hanna, jonka kanssa he haaveilevat naapurikaupungin lukioon pääsystä. Välitunnit Aino viettää kuitenkin naapurin Oton kanssa koulun kukkaruukuilla.

Ainolta puuttuu kuitenkin joku, jonka kainaloon mennä iltaisin. Kuitenkin kaikki muuttuu, kun Samuli istuu hänen viereensä bussissa luokkaretkellä ja nipistää häntä poskesta. Pian koko koulu jo tunteekin Ainon Samulin tyttöystävänä ja hän pääsee mukaan luokan tyttöjen juttuihin ja kokemaan millaista on nuorten elämä. Samuli kuitenkin muuttuu suhteen aikana, ja hänestä tuleekin väkivaltainen, vaikka poika ei sitä itse myönnäkään. Sillä pienet tönäisyt ja vähän rajut suudelmathan ovat vain vahinkoja. Vai ovatko sittenkään?

”- Etkö sä tiedä, että rakkaudesta se hevonenkin potkii, Samuli jurottaa. - Sitä paitsi noihan ovat pikkujuttuja. Iskelmiä, kultapieni, iskelmiä.”

Hyvästä ja tärkeästä aiheestaan huolimatta, Lähteenmäki ei ole lähtenyt suurentelemaan väkivaltaa kirjassaan, vaan kertoo siitä juuri niin kuin asia voi olla 16 vuotiaiden nuorten elämässä. Parisuhdeväkivallasta nuorten keskuudessa ei ole mielestäni puhuttu julkisuudessa tai kirjoissa tarpeeksi, joten Lähteenmäen kirja täydentää loistavasti aukkoa kyseisessä aihepiirissä. Lähteenmäki on saanut kerrottua kauniisti kirjan henkilöiden luonteista ja ajatuksista, vaikka henkilöt ovatkin jääneet vähän liiankin pintapuolisiksi toisinaan.

Kirjassa ensirakkaus on aluksi kuvattu juurikin niin kauniina ja viattomana, kuin ensirakkaus vaan voi olla. Kuitenkin suhteen edessä huomaa kuinka Ainon ja Samulin suhde toisiinsa muuttuu, kun Samulikin muuttuu luonteeltaan lähes kokonaan. Suhteen alussa Ainon ja Samulin välit ovat toisiaan kohtaan todella lämpimät, mutta kirjan edetessä aina vaan enemmän ja enemmän loppua kohti, viilenevät parin välit toisiinsa huomattavasti.

Lähteenmäki on käyttänyt kirjassaan minäkertojaa Ainon näkökulmasta, jolloin tekstiin on saatu vielä enemmän tunnetta mukaan. Teksti tuntuu myös enemmän nuoren ajattelemalta, kun se kerrotaan päähenkilön näkökulmasta hänen omien ajatustensa kautta, kuin että kirjan tapahtumat olisi kerrottu ulkopuolisen henkilön näkökulmasta tai kaikkitietävänkertojan kautta. Ainon ajatuksista ja havainnoista on saanut hyvin kiinni, vaikka ajatukset ovatkin toisinaan vähän liiankin aikuismaisia Ainon ikään suhteutettuna.

Päähenkilöiden suhteet muihin ihmisiin jäävät kuitenkin toisinaan hieman epäselviksi ja ne herättävätkin kysymyksiä läpi kirjan lukemisen. Esimerkiksi Ainon ja Hannan välit jäävät hieman epäselviksi, sillä kirjassa kerrotaan, että he eivät kuitenkaan ole muuta kuin ihan hyviä kavereita keskenään, mutta kuitenkin kirjan aikana Aino kertoo yllättävän paljonkin asioitaan Hannalle. Myös Samulin suhteet kavereihinsa jäävät epäselviksi, eikä esimerkiksi ketään Samulin kavereista ole mainittu nimellä, joka hankaloittaa vielä enemmän kaverisuhteiden selvittämistä.

Kirja oli lukukokemuksena mielestäni erittäin miellyttävä, ja siinä on kerrottu tärkeästä aiheesta josta erityisesti nuorten keskuudessa vaietaan turhankin hanakasti. Hahmot on tehty kirjassa samaistuttaviksi ja hahmojen ajatusmaailma on juurikin samankaltaista kuin nuorilla muulloinkin. Ainoastaan elektroniikan puuttuminen lähes kokonaan kirjasta hämmästyttää, mutta muuten kirja on samaistuttava. Pidin myös Lähteenmäen tavasta kirjoittaa, sillä hän kirjoittaa kauniisti, mutta ei kuitenkaan kaunistele asioita sen enempää. Kokonaisuudessaan kirja oli mielestäni todella hyvä ja suosittelisinkin sitä kaikille samaan ikäluokkaan kuuluville nuorille.