Harri Veistisen Kotitekoisen poikabändin alkeet innostaa nuoria

Harri Veistinen
Kotitekoisen poikabändin alkeet
S&S 2016
203 sivua
Nuortenromaani


Rene Kolppanen on 15-vuotias yläkoulun loppua lähetyvä poika, joka jo ilotsee yläkoulu päättymistä. Hän on koko yläkoulun ajan elänyt isoveljensä sääntöjen mukaan: A) Älä tee ittestäs numeroo. B) Ole huomaamaton. C) Ole keskiverto. D) Äläkä rakastu koulun kauneimpiin tyttöihin. E) Odota vaan lukion ja armeijan yli. Älä huoli yliopistossa saa kyllä. Mutta kun 3 kuukautta on enää jäljellä hän jättää veljensä säännöt sikseen ja päättää tehdä jotain mikä on pienessä Kiukaisten kylässä ennenkuulumatonta. Hän haluaa perustaa poikabändin nimeltä Satanahan Pojat. Ainoa ongelma on vaan se, ketkä tähän poikabändiin kuuluvat. Lopulta Rene saa bändiinsä värvättyä hänen 2 ystäväänsä Onnin, Topin ja myös syrjityn mutta erittäin musiikkitaitoisen Patrikin. Juuri kun kaikki on menossa hyvin niin Onni ja Rene saavat tietää ihastuneensa samaan tyttöön, joka tottakai tuo vaikeuksia.

Kirjan keskeinen henkilö on siis Rene Kolppanen. Hän on ujo kirjan alussa, mutta oppii itsestään paljon kirjan aikana, mikä saa hänen itsetuntonsa kasvamaan.  Kirja on kirjoitettu 2016, mikä selvästi näkyi kirjoituksessa, esimerkiksi viitattiin 2016 vuoden julkkiksiin. Kirjassa tosin todettiin, että yritettäisiin pitää kirja mahdollisimman paljon ajanhampaan ulottumattomista, mutta kirjailija päätti, että naiskauneus ei vanhena, jolloin nimesi pari kuuluisaa naisnäyttelijää. Kirjan teema on mielestäni se, että kaikessa voi onnistua jos uskoo tarpeeksi siihen. Kirjan tapahtumat kerrotaan Renen näkökulmasta. Vaikka yleensä minäkertojat ovat suppeampi tietoisia mielestäni, tässä kirjassa se auttoi tekstiä suuresti. Renen mielen meno oli huvittavaa ja sai aikaan paljon humoristisia hetkiä. Renen ystävistä ehkä tärkeimmät ovat Onni ja Topi. Kumpikaan ei aluksi uskonut Renen ideaan, mutta erillaisista syistä päätyi silti siihen mukaan. Myös Patrik oli tarinan kannalta tärkeässä roolissa, koska ilman häntä bändi ei olisi ollut muuta kuin tanssiliikkeitä ja kehnoa laulua.

"Minä pidin Topista enemmän silloin, kun hän mumisi laiskana. Mutta ehkä edellinen koitos ja katastrofi olivat naksauttaneetjotain hänenkin päässään. "Mitä serkumpi sen herkumpi, mäki painaisin yhtä mun Porin serkkuu, mut Hildahan ei oo sitäkää! Mikä se on, pikkuserkku, vai vieläki kaukasempi. Hilda on kuule sulle sukulainen vaa siks, että se on sun tallennusnappula"

Kirja oli mielestäni erittäin hyvä. Pidin siitä suuresti ja toivon, että Harri Veistinen kirjoittaa myös jatko-osan. Kirjasta teki hyvän se miten huumori oli juuri omanlaistani ja sai nauramaan paljon. Osa kohdinta sai tuntemaan myös myötähäpeää Reneä kohtaan, mutta se vain vahvensi sidette päähenkilön kanssa. Kirja oli jotenkin juuri minunlaiseni ja olen onnellinen, että löysin juuri tämän kirjan. Kirjan ehkä muistettavin kohta on kyllä se, kun Satanahan pojat esiintyivät koko koulun edessä. Mielessäni pystyi kuvittelemaan sen, kuinka paljon siellä oli ihmisiä ja kuinka paljon Reneä jännitti. Mielestäni kirjan tarkoitus on rohkaista ja innostaa nuoria tekemään omaa juttuaan, vaikka muut epäilisivät sitä. Rene on hyvä esimerkki siitä, että vaikka häntä epäiltiin, niin hän jatkoi sitä välittämättä toisten mielipiteistä. Kirja oli myös todella humoristinen, mutta oli siellä myös pari kohtaa, jotka olivat paljon syvällisempiä ja surullisempia. Ylipäätänsä pidin kirjan humoristisesta otteesta ja siitä, kuinka hyvin se kuvaili nuoren pojan elämää.