keskiviikko 20. syyskuuta 2017

John Greenin Mielenkiintoinen Teoria Katherinesta



Teoria Katherinesta on kirjailija John Greenin toinen romaani. Kirja julkaistiin alunperin vuonna 2006, mutta kirjan suomennos ilmestyi vasta vuonna 2016. Kirja kertoo 17 vuotiaasta Colin Singletonista, huippuälykkäästä entisestä lapsinerosta, joka haluaisi olla jollain tavalla merkittävä. Kun Colinin 19. Katherine niminen tyttöystävä jättää hänet, hän lähtee parhaan ystävänsä Hassanin kanssa roadtripille selvittelemään ajatuksiaan, ja alkaa luomaan teoriaa ja matemaattista kaavaa parisuhteiden ennustettavuudesta.



 "Mitä järkeä on elää, jos ei edes yritä saada mitään merkittävää aikaiseksi?" s.51
 
 
Olin lukenut jo aikaisemmin John Greenin nuortenromaanit Tähtiin kirjoitettu virhe, Kaikki viimeiset sanat ja Arvoitus nimeltä Margo, ja pidin jokaisesta todella paljon, joten odotukseni olivat korkealla tämänkin kirjan kohdalla. Kun aloitin lukemaan, olin hieman pettynyt, sillä kirja vaikutti mielestäni tylsältä ja sekavalta. Sekavuus johtui siitä, että kirjassa on kirjan päätarinan lisäksi lukuja, joissa kerrotaan Colinin entisistä parisuhteista. Kirjassa on myös Colinin parisuhdeteoriaan liittyviä matemaattisia kaavoja, sekä graafisia kuvaajia, jotka lisäävät osaltaan kirjan sekavuutta. Kirja on kuitenkin kirjoitettu yleiskielellä, ja teksti itsessään oli melko helppoa lukea, joten kirjan tyyliin tottui melko nopeasti. Kirjaan on myös sisällytetty lyhyitä keskusteluja eri kielillä. Colin esimerkiksi puhuu välillä Hassanin kanssa arabiaa, kun ei halua muiden ymmärtävän mistä he puhuvat. Kirjaan on kuitenkin suomennettu erikieliset osat, joten mitään oleellista ei mene ohi. Minusta monikielisyys toi kirjaan kivan lisän.

Kirjassa on käytetty kaikkitietävää kertojaa, joka kuitenkin seuraa tarinan aikana pääosin Colinia. Kertojan kaikkitietävyys on oleellista kirjan kannalta, sillä kirjassa kuvaillaan paljon henkilöiden ajatuksia, sekä tunteita, joita ilman kirjasta ei saisi yhtä paljon irti. Tunteet ovat myös kirjan sanoman kannalta tärkeitä.

Vaikka kirjassa kerrotaan rakkaudesta, se ei ole kuitenkaan kirjan pääasiallinen teema. Kirjassa suuressa osassa on itsensä etsiminen ja löytää itselle jokin tarkoitus. Kirjassa kuvataan hyvin sitä, miten Colinin ajatukset muuttuvt ajan kuluessa. Colin halusi olla jollain tavalla merkittävä, ja jättää jotenkin jälkensä historiaan. Siksi hän yritti luoda teorian, jonka on käytännössä mahdoton toimia. Lopulta Colin kuitenkin ymmärtää, etteivät kaikki asiat noudata tiettyä logiikkaa, eikä kaikkea voi ennustaa. Hän tajusi, että tulevaisuus voi pitää sisällään mitä vaan.

 "Ja niinpä meillä kaikilla on merkitystä - ehkä vähemmän kuin paljon, mutta aina enemmän kuin ei lainkaan." s.310




Aleksi Delikouras: Nörtti 3 - Game over

Aleksi Delikouras - Nörtti 3 - Game over

Delikouras, Aleksi

Sivuja: 250

Nuorten päiväkirjaromaani

Julkaistu: 2014



Dragonslayer666 on yhdeksättä luokkaa käyvä tietokoneriippuvainen poika. Hänen koulun käyntinsä ei suju ja hän saa huonoja arvosanoja kokeista. Hän pelaa Suomen parhaassaa Runescape klaanissa ja voittaa aina kaverinsa Hege 91 puukkomatsissa. Hänen haaveenaan on tulla taitavaksi tietokonepelaajaksi, mutta hänen pitäisi saada 6.25 keskiarvokin nostettua, jotta pääsisi edes lähilukioon. Dragonslayer666 on edelleen ihastunut samaan tyttöön nimeltä Krista, johon hän ihastui jo seitsemännellä luokalla. Hän on antanut Kristalle lempinimeksi Fetasalaatti. Krista kuitenkin seurustelee Dragonslayerin kaverin, Jaken kanssa.

Dragonslayer666:n vanhemmat ovat eronneet ja hän asuu äitinsä ja Jorgos nimisen kreikkalaisen miehen kanssa. Hänen äitinsä on turhautunut hänen tietokoneriippuvaisuuteen, sekä koulunkäyntiin ja siihen ettei hän tee muuta kuin pelaa tietokoneella. Jorgos yrittää välillä tsempata häntä ja olla isämainen hahmo. Jorgoksen ja Dragonslayer666:n kiinnostuksen kohteet kuitenkin eroavat liikaa, jotta heistä voisi tulla läheisiä.

"Mä oon luuseri. Tai niin ainakin mutsi väittää. Mä tohdin olla asiasta eri mieltä. Mä sentään pelaan Suomen parhaassa Rune-klaanissa ja voitan Hege 91:n sata kertaa puukkomatsissa putkeen. Lisäksi mä ratkaisen Rubikin kuution alle minuuttiin. Helposti.
Mutsin mittapuun mukaan luuseri on sellainen, joka nauttii elämästä ja on hyvä siinä, mitä tekee. Mun pitäis olla joku hikke, jolla ei oo mitään muuta elämää kuin koulussa pärjääminen ja oman huoneen siivoaminen." s.10

Hänen kavereihinsa kuuluu Ruy, Pinokkio, Hege91, Megaman ja Jake. Dragonslayer tutustuu Santeri nimiseen seitsemäsluokkalaiseen poikaan joka on kiusattu ulkonäkönsä ja harrastustensa takia. Yhdessä he perustavat kouluunsa suojelutiimin koulukiusaamisen ehkäisemiseksi ja kahakoiden välttämiseksi, joka saa alkunsa, kun Santerin gameboy-konsoli varastetaan. ja kiusaaminen etenee liian pitkälle.

Dragonslayer666 myös kirjoittaa kavereidensa Ruyn, Pinokkion, Hege91:n, Megamanin ja Jaken kanssa sarjakuvaa. He yrittävät saada sarjakuvalleen kustantajan ja saavatkin järjestettyä tapaamisen kustantajan kanssa, joka kuitenkin menee pahemmin pieleen. Tämä vastoinkäyminen ajaa kaveriporukan hajalleen, jolloin myös suojelutiimi lakkautetaan.

Dragonslayer666 vihaa eniten kouluaineista ruotsia. Ruotsin opettajan saatuaan burnoutin, tilalle tulee uusi opettaja nimeltään Petteri Alajärvi, jota Dragonslayer666 aluksi vihaa, mutta Petteri kuitenkin osoittautuu kiinnostuksen kohteiltaan todella samanlaiseksi kuin Dragonslayer666. Petteri saa tsempattua Dragonslayer666:ta ja hän saa nostettua kouluarvosanojaan.

Päiväkirjamainen tyyli tekee kirjasta hauskan ja kevyen luettevan.  Dragonslayerin servaukset ja mielipiteet muista saavat välillä naurattamaan. Juoni etenee sopivaa vauhtia ja pysyy kiinnostavana. Kirjaan pystyy samaistumaan monissakin kohdissa, kun Dragonslayer666 kertoo esimerkiksi koulussa ärsyttävistä asioista ja stereotypioista.
Kirjasarjaa ennenkin lukeneena kolmas osa oli erittäin onnistunut ja hyvää jatkoa edeltäjilleen.


Eppu ja Anna Nuotio, Venla T:n rakkaudet: -Sekaisin pojista

Venla T:n rakkaudet

Eppu ja Anna Nuotio
2014, Otava 
189 sivua
nuorten romaani


Kirja on päiväkirjamuotoinen teos siitä, kuinka Venla päättää ryhdistäytyä ja hoitaa kunnolla abivuotensa. Hän on ihastunut ja rakastunut elämänsä aikana 33 kertaa ja se onkin hänen ongelmansa: hän rakastuu liian helposti. Hän on juuri viettänyt elämänsä parhaan kesän Matiaksen kanssa, mutta ei halua mitään pariskuntaelämää vaikka Matias haluisi. Hän ihastuu myös kovin kirjallisuustieteen opettajaan Hassiseen, eikä osaa päättää kumman hän todella haluaisi.


"Mutta toisaalta: Hassinen on ihan muuta kuin yksikään mun tähänastisista rakkauksista. Suurin ero on varmaan se, että Hassinen on mies eikä poika. Ja toiseksi suurin ero, että se on runoilija eikä mikään tietokoneeseen kiinni kasvanut nörtti." (s.56)


Venla purkaa päiväkirjaansa tunteita, joista on vaikea puhua muille. Hän kuitenkin onnistuu pilaamaan kaiken elämässään ja ymmärtää vasta sitten, mikä olisi todella tärkeää. Verkko Venlan ympärillä kiristyy ja abivuosi näyttää menevän pieleen.


Kirjan keskeisimmät henkilöt ovat itse 19-vuotias Venla ja hänen "kesäheila" Matias. He olivat viettäneet ihanan kesän yhdessä, kunnes yhtenä päivänä Matias ehdotti pientä hiljaiseloa heidän välilleen. Venlan täti ja paras kaveri Olivia, mutta heidän välit kärsivät Venlan tyhmyyden takia. Venlalle on myös erittäin läheinen hänen ukkinsa, jonka kanssa hän tykkäsi käydä syömässä. 


Kirja oli todella nopealukuinen. Aika moni muukin tyttö voi samaistua siihen varmasti minun lisäksi. Kirja kertoi hyvin teini-ikäisen tytön ajatuksia ja oli mielenkiintoista lukea suunnilleen saman ikäisen tytön ajatuksia. Kirjan mieleenpainuvin kohta oli, kun Venla teki väärin, mutta ymmärsi sen vasta jälkeenpäin. Koska Venla teki väärin tätiään Oliviaa kohtaan, hän myös kärsi siitä ja menetti välit Olivian kanssa. Pidän kirjassa siitä, miten Venla kertoi päiväkirjaan mietteitään eri päiviltä. Hän kirjoitti tarkasti yksityiskohtia, mutta kirja jäi mielestäni liian kesken ja epävarmasti. Aloin miettimään kirjan loppuessa, miten Venla selviää ja ratkaisee hankalat vaiheet elämässään. Kirjassa oli myös outoa se, että Venlalla oli pienimuotoinen suhde Hassiseen. Opin sen, että tunteet kannattaisi aina sanoa mitä tuntee tai ajattelee suoraan eikä pidä tehdä asioita joista voisi kärsiä ystävyyssuhde. Suosittelen kirjaa nuorille tytöille, joita kiinnostaa pojat.









Jojo Moyes Kerro minulle jotain hyvää





Kirjailija: Jojo Moyes
Kirjan nimi: Kerro minulle jotain hyvää, 473 sivua
Alkuperäinen julkaisu: 2012 (Me Before You)
Suomennettu julkaisu: 2015, Gummerus kustannus Oy, suomentanut Heli Naski
Tekstilaji: Romaani





 Jojo Moyesin romaani Kerro minulle jotain hyvää kertoo 26-vuotiaasta Louisa Clarkista, jolla ei ole oikeastaan mitään tulevaisuudensuunnitelmia. Hän asuu yhä vanhempiensa luona ja työskentelee pienessä kahvilassa, sillä hänellä ei ole koulutusta mihinkään ammattiin.

Louisa kuitenkin menettää työnsä kahvilassa, ja on hyvin huolestunut perheensä toimeentulosta, sillä hänen kanssaan asui vanhempien lisäksi hänen siskonsa Treena, ja Treenan lapsi Thomas. Louisan palkka kahvilasta oli kattanut osan kuluista, joten Louisa suuntaa epätoivoisena työvoimatoimistolle etsimään itselleen uutta työtä. Työn löytäminen ei kuitenkaan ole Louisalle helppoa, sillä työpaikat joita hänelle tarjotaan, eivät ole lainkaan sopivia. Lopulta Louisaa vastaan tulee neliraajahalvaantuneen miehen henkilökohtaisen avustajan pesti, johon Louisa päättää tarttua.

Will Traynor on 35-vuotias mies, joka loukkaantui moottoripyöräonnettomuudessa, ja päätyi neliraajahalvaantuneeksi. Ennen onnettomuuttaan Will oli hyvin eloisa, hän oli menestynyt yrittäjä, hänellä oli tyttöystävä sekä paljon erilaisia harrastuksia. Onnettomuuden jälkeen Will on kuitenkin luovuttanut oman elämänsä suhteen, sillä hän on menettänyt hänelle tärkeän asian: itsenäisyyden. Will asuu vanhempiensa kanssa ja hän tarvitsee apua kaikessa vuorokauden ympäri. Willilllä ei ole enää halua elää ja hän on kokoajan masentunut ja kiukkuinen.
Louisa ei halua luovuttaa Willin suhteen, vaikka Will kiukuttelee ja on hankala hänelle, vaan tekee kaikkensa jotta saisi Willin elämänhalun takaisin. Hän järjestää erilaisia retkiä sekä tekee pieniä asioita, jotta saisi Willin piristymään. Kirjan edetessä Willin viha Louisaa kohtaan muuttuu kiintymykseksi ja Louisa huomaa ihastuneensa Williin tämän oikukkaasta olemuksesta huolimatta. Syvä ystävyys ja Louisan jatkuva yrittäminen saavatkin Willin hetkellisesti onnelliseksi, varsinkin silloin kun he ovat kahdestaan.

"Tiedätkö mitä?", kysyi Will,
Olisin voinut katsella hänen kasvojaan koko illan, Hänen silmäkulmiensa naurunryppyjä. Hänen kaulansa ja hartioidensa yhtymäkohtaa.
"Mitä sitten?"

" Joskus, Clark, olet suurin piirtein ainoa asia, jonka vuoksi tahdon nousta aamulla ylös." s.272

Kirja on kirjoitettu Louisan näkökulmasta, ja se on mielestäni hyvä, sillä Louisan ajatuksia kuvaillaan mielenkiintoisesti ja kirja rakentuu hänen tuntemuksiensa pohjalle. Kirjassa kuitenkin kuvaillaan Louisan mietteitä toisten ajatuksista hyvin, ja vuoropuheluita Louisan ja muiden henkilöiden välillä on, joten muiden henkilöiden ajatukset tulevat myös esille, jolloin kirja ei ole niin tylsä. Kirja on mielestäni siksi niin hyvä, sillä siinä kuvaillaan hyvin tarkasti asioita, jolloin mielikuvia on helppo muodostaa.
Kirja saa myös lukijan otteeseensa, sillä se etenee hyvin, eikä siinä ole tylsiä kohtia. Myös loppuratkaisua siitä, mitä Louisan ja Willin suhteelle käy tai saako Louisa palautettua Willin elämänhalun odottaa jännittyneenä, joten kirjaa jaksaa lukea pitkänkin aikaa.

Kirja kertoo mielestäni hyvin kahden nuoren henkilön rakkaudesta, sekä toisten auttamisen tärkeydestä. Kirjassa Louisa ei suostu luovuttamaan Wilin suhteen, vaikka eteen tulisikin esteitä ja tilanne näyttäisi toivottomalta, vaan auttaa Williä aina parhaansa mukaan.
Myös ennakkoluulojen kumoaminen on kirjassa mielestäni tärkeässä roolissa, sillä kirjan alussa Louisa luulee Willin olevan myös tyhmä tai aivokuollut, joka ei kykene tekemään mitään ja josta ei ole hänelle ainakaan seuraksi, mutta kirjan edetessä Louisa kuitenkin huomaa olleensa väärässä ja tajuaa Willin olevan aivan erilainen kuin hän oli aluksi kuvitellut.
Myös Willin ennakkokäsitykset muuttuvat, sillä kirjan alussa hän lähinnä kiukuttelee ja on ilkeä Louisaa kohtaan, mutta muuttuu kuitenkin lopulta lämpimäksi ja välittäväksi.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka pitävät rakkausromaaneista, joissa on myös hieman jännitystä. Kirja on suunnattu nuorille, ja se on helppolukuinen, vaikka sisältääkin melko paljon vuoropuheluia henkilöiden välillä. Kirja on hyvin koskettava ja ehkä hieman kliseinen, mutta silti mielestä todella hyvä ja viihdyttävä kirja.

Doerr Kaikki se valo jota emme näe tulevassakaan


Anthony Doerr: Kaikki se valo jota eme näe
Alkuperäisteos: All the Light We Cannot See (2014)
Tekstilaji: nuorisokirjallisuus
Julkaistu: 2015
Kustantaja: WSOY


                                                                                        
Marie-Laure on nuori ranskalaistyttö, joka on menettänyt sekä äitinsä, että näkönsä. Hän asuu Pariisissa yhdessä Pariisin luonnontieteellisen museon päälukkoseppänä työskentelevän isänsä kanssa. Isän rohkaisun ja rakkauden avulla, Marie kykenee toimimaan sokeudesta huolimatta. Hän harjoittelee tuntemaan omaa lähiötään isän tekemän tarkan pienoismallin avulla ja saa rohkeutta myös lähiössä kulkemiseen. Isän työn avulla hän pääsee museossa tutkijoiden kanssa tutustumaan museon kokoelmiin. Mariella on suuri tiedon jano ja on erityisen kiinnostunut erilaisista kotiloista ja meribiologiasta, joihin hän tutustuu yhdessä iäkkään nilviäistutkija Geffardin kanssa.
Eletään 1930-luvun loppua ja toinen maailmansota lähestyy lähestymistään. Sodan puhjetessa Marie isänsä kanssa joutuvat lähtemään pois Pariisista, päätyen Bretagnen rannikolla sijaitsevaan merenranta kaupunkiin, Saint-Maloon.

Isä pyyhkäisee hiussortuvia hänen korviltaan ja lennättää häntä korkealla päänsä yllä. Isä sanoo, että hän on isän oma ihme, èmerveillement. Isä sanoo, ettei ikinä jätä häntä, ei ikimaailmassa. (s.39)

Kaukana Pariissta koilliseen sijaitsee hiilikaivosalue Zollverein, jossa asuu valkopäinen Werner. Hän asuu orpokodissa yhdessä siskonsa Jutan kanssa. He ovat menettäneet isänsä kaivosonnettomuudessa, ja Wernerille on muodostumassa sama uhkaava tulevaisuudenkuva, kaikki viisitoista vuotiaat pojat joutuvat menemään kaivokseen töihin. Hän kuitenkin saa vältettyä tuon kauhean kohtalon, kun hänet valitaa SS-yksikön kadettikouluun, arjalaisen ulkomuodon ja matemaattisen ja teknillisen lahjakuutensa avulla. Tulevaisuus näyttää valoisemmalta, mutta koulutus onkin erilaista, kuin hän on kuvitellut.

"Sinulle, Werner, vielä sanotaan, että olet liian pieni, että sinä et ole mistään kotoisin, että sinä et saisi unelmoida liikaa. Mutta minä uskon sinuun. Minäpä luulen, että saat vielä aikaan jotakin suurta." (s.33)
 
Marien ja Wernerin kohtaloita muotoilee niin sota, radioaallot, kuin suurin koskaan löydetty jalokivi Liekkien meri. Vuosi vodelta heidän polkunsa lähenevät toisiaan, ja risteävät koskettavalla tavalla heidän viimeinkin kohdatessaan.  

Anthony Doerrin Pulitzer- palkittu Kaikki se valo jota emme näe on silmiä hivelevä romaani, joka kertoo toisesta maailmansodasta erittäin syvällisesti ja koskettavasti. Kirjan henkilöt ovat uskottavia, kerronta sujuvaa ja miljöön kuvailu erittäin tarkkaa ja eläväistä. Lukukokemus oli  suoraan sanottuna ihmeellinen, tarina vaihteli kauneudesta kauheuteen ja takaisin antaen minulle järkytyksiä, koskettavia hetkiä ja helpotuksia.

Suosittelen kirjaa kaikille jotka ovat kiinnostuneita niin historiasta, sodasta kuin nuoruutta käsittelevistä kirjoista. Teos on aidon tuntuinen kuvaus toisen maailmansodan ajoista, natsismista ja sotaa päkoon lähtevistä ihmisistä. Vaikka välillä olikin vaikea pysyä kärryillä, ajassa hyppimisen vuoksi, oli kirja erittäin kiinnostava ja koukuttava. Suosittelen kaikkia, edes vähänkään kiinnostuneita lukemaan tämän upean teoksen.















Koskettava John Greenin Kaikki viimeiset sanat

John Green: Kaikki viimeiset sanat
Alkuperäisteos: Looking for Alaska (2005)
WSOY 2014
Nuorten romaani


"Ensimmäinen ystävä, maailman kaunein tyttö, viimeiset sanat"

16-vuotias Miles Halter lähtee vanhempiensa hoivasta Alabamaan Culver Creekin sisäoppilaitokseen. Milesilla ei ole melkein ketään muuta ystävää kuin hänen vanhempansa. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hän aloittaa opiskelun Culver Creekin sisäoppilaitoksessa ja Milesin kämppäkaveri Chip opettaa Milesin oppilaitoksen tavoille. Samassa koulussa opiskelee tyttö nimeltä Alaska. Alaska on uskomattoman kaunis, mutta salaperäinen ja arvaamaton. Pian Alaska varastaa pojan sydämen ja siitä alkaa Milesin matka kohti rakkauden kiemuroita, mutta kaikki loppuu yhtäkkiä, ja aivan liian aikaisin


John Greenin Kaikki viimeiset sanat on jaettu kahteen osaan: ennen ja jälkeen. Juoni on mielestäni erittäin koukuttava ja kiehtova. Milesilla on pakkomielle kuuluisiin viimeisiin sanoihin. Hän osaa monien kuuluisien henkilöiden viimeisiä sanoja, joka on minusta kiehtovaa. Se sai minutkin kiinnostumaan ihmisten viimeisistä sanoista.


Jäynien sekä kiellettyjen asioiden tekeminen, kuten tupakointi ja alkoholin juonti ovat keskeisessä osassa teosta. Se myös yhdistää kirjan henkilöitä ja luo yhteenkuuluvuudentunnetta. Minusta mahtavinta kirjassa on se, että aina kun he ovat tehneet jotain kiellettyä, he uhrautuvat toistensa puolesta. He yrittävät aina laittaa seuraukset vain muutaman henkilön harteille, jotta mahdollisimman moni selviäisi ilman rangaistusta.


"Lähden etsimään Suurta Ehkää"

Vaikka kirjan henkilöt tekevät kiellettyjä asioita, he ovat todella älykkäitä ja he miettivät todella syvällisiä asioita. Kirjassa käsitellään paljon aika synkkiä aiheita, kuten kuolemaa ja kuoleman jälkeistä elämää. Kirjan henkilöt miettivät myös paljon syvällisten lauseiden merkityksiä sekä niiden mahdollisia ratkaisuja. Miles miettii paljon Suuren Ehkän löytymistä ja sen merkitystä. Osa syvällisistä lausahduksista meni minulta vähän yli hilseen, enkä meinannut aina itse ymmärtää niitä. Kirjassa tulee hyvin esille se, että vaikka käyttäisit päihteitä tai tekisit kiellettyjä asioita, se ei tarkoita sitä, että olisit tyhmä tai että millään muulla ei olisi merkitystä sinulle.

"Alaska nielaisi suullisen ranskalaisia, veti henkoset tupakasta ja puhalsi savut Hankin naamalle. "Kuolen ehkä nuorena", hän sanoi. "Mutta ainakin kuolen fiksuna."


Miles kertoo tarinaa minä-kertojana ja Green pystyy minusta kertomaan tarinaa uskottavasti nuoren henkilön näkökulmasta. On mukavaa, että kirjan keskeisimmät henkilöt ovat suunnilleen saman ikäisiä kuin itse, jotta samaistuminen heihin on helpompaa. Kirjan keskeisimpien henkilöiden ystävyyssuhdetta on kiva seurata. Vaikka heidän suhde ei tunnu aina kovin läheiseltä, yhden ihmisen kuolema kuitenkin näyttää, että he ovat todella läheisiä ja se myös vahvistaa heidän ystävyyssuhdettaan.


Kirja muuttuu jännittäväksi dekkarin tapaiseksi kirjaksi teoksen jälkeen osiossa. Yksi ihminen kuolee yllättäen ja Miles sekä hänen kaverinsa alkavat tutkimaan kuolemaa ja sen mahdollisia syitä. Heidän tutkimustaan on mukava seurata ja samalla siinä alkaa tuntea itsensäkin salapoliisiksi ja alkaa itsekin miettimään erilaisia ratkaisuja. Onnettomuuden syy jää kuitenkin vähän avoimeksi, joka ärsyttää, sillä olisin halunnut saada selville, että miksi niin tapahtui.


Lukukokemuksena Kaikki viimeiset sanat oli erittäin mieluisa. Kirja oli melko helppolukuinen ja juoni oli mielestäni todella koukuttava, vaikka odotinkin, että kirja olisi ollut vähän koskettavampi. Teos kehitti itseäni lukijana ja ihmisenä paljon syvällisien pohdintojen vuoksi. Suosittelen kirjaa ehdottomasti muillekin!

Iskelmiä, matka itsensä arvostamiseen

Laura Lähteenmäki: Iskelmiä,2013
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 230
Nuortenromaani

Aino on 16-vuotias peruskoulun viimeistä luokkaa käyvä tyttö, jota odottavat kotona potkujen saamisen jälkeen masentunut äiti ja isä. Aino harrastaa partioita ja ohjaakin nuorempien tyttöjen, kettutyttöjen, partioryhmää, jonka lisäksi hän käy vielä oman ikäistensäkin ryhmässä. Ainolla on myös yksi ihan hyvä ystävä Hanna, jonka kanssa he haaveilevat naapurikaupungin lukioon pääsystä. Välitunnit Aino viettää kuitenkin naapurin Oton kanssa koulun kukkaruukuilla.

Ainolta puuttuu kuitenkin joku, jonka kainaloon mennä iltaisin. Kuitenkin kaikki muuttuu, kun Samuli istuu hänen viereensä bussissa luokkaretkellä ja nipistää häntä poskesta. Pian koko koulu jo tunteekin Ainon Samulin tyttöystävänä ja hän pääsee mukaan luokan tyttöjen juttuihin ja kokemaan millaista on nuorten elämä. Samuli kuitenkin muuttuu suhteen aikana, ja hänestä tuleekin väkivaltainen, vaikka poika ei sitä itse myönnäkään. Sillä pienet tönäisyt ja vähän rajut suudelmathan ovat vain vahinkoja. Vai ovatko sittenkään?

”- Etkö sä tiedä, että rakkaudesta se hevonenkin potkii, Samuli jurottaa. - Sitä paitsi noihan ovat pikkujuttuja. Iskelmiä, kultapieni, iskelmiä.”

Hyvästä ja tärkeästä aiheestaan huolimatta, Lähteenmäki ei ole lähtenyt suurentelemaan väkivaltaa kirjassaan, vaan kertoo siitä juuri niin kuin asia voi olla 16 vuotiaiden nuorten elämässä. Parisuhdeväkivallasta nuorten keskuudessa ei ole mielestäni puhuttu julkisuudessa tai kirjoissa tarpeeksi, joten Lähteenmäen kirja täydentää loistavasti aukkoa kyseisessä aihepiirissä. Lähteenmäki on saanut kerrottua kauniisti kirjan henkilöiden luonteista ja ajatuksista, vaikka henkilöt ovatkin jääneet vähän liiankin pintapuolisiksi toisinaan.

Kirjassa ensirakkaus on aluksi kuvattu juurikin niin kauniina ja viattomana, kuin ensirakkaus vaan voi olla. Kuitenkin suhteen edessä huomaa kuinka Ainon ja Samulin suhde toisiinsa muuttuu, kun Samulikin muuttuu luonteeltaan lähes kokonaan. Suhteen alussa Ainon ja Samulin välit ovat toisiaan kohtaan todella lämpimät, mutta kirjan edetessä aina vaan enemmän ja enemmän loppua kohti, viilenevät parin välit toisiinsa huomattavasti.

Lähteenmäki on käyttänyt kirjassaan minäkertojaa Ainon näkökulmasta, jolloin tekstiin on saatu vielä enemmän tunnetta mukaan. Teksti tuntuu myös enemmän nuoren ajattelemalta, kun se kerrotaan päähenkilön näkökulmasta hänen omien ajatustensa kautta, kuin että kirjan tapahtumat olisi kerrottu ulkopuolisen henkilön näkökulmasta tai kaikkitietävänkertojan kautta. Ainon ajatuksista ja havainnoista on saanut hyvin kiinni, vaikka ajatukset ovatkin toisinaan vähän liiankin aikuismaisia Ainon ikään suhteutettuna.

Päähenkilöiden suhteet muihin ihmisiin jäävät kuitenkin toisinaan hieman epäselviksi ja ne herättävätkin kysymyksiä läpi kirjan lukemisen. Esimerkiksi Ainon ja Hannan välit jäävät hieman epäselviksi, sillä kirjassa kerrotaan, että he eivät kuitenkaan ole muuta kuin ihan hyviä kavereita keskenään, mutta kuitenkin kirjan aikana Aino kertoo yllättävän paljonkin asioitaan Hannalle. Myös Samulin suhteet kavereihinsa jäävät epäselviksi, eikä esimerkiksi ketään Samulin kavereista ole mainittu nimellä, joka hankaloittaa vielä enemmän kaverisuhteiden selvittämistä.

Kirja oli lukukokemuksena mielestäni erittäin miellyttävä, ja siinä on kerrottu tärkeästä aiheesta josta erityisesti nuorten keskuudessa vaietaan turhankin hanakasti. Hahmot on tehty kirjassa samaistuttaviksi ja hahmojen ajatusmaailma on juurikin samankaltaista kuin nuorilla muulloinkin. Ainoastaan elektroniikan puuttuminen lähes kokonaan kirjasta hämmästyttää, mutta muuten kirja on samaistuttava. Pidin myös Lähteenmäen tavasta kirjoittaa, sillä hän kirjoittaa kauniisti, mutta ei kuitenkaan kaunistele asioita sen enempää. Kokonaisuudessaan kirja oli mielestäni todella hyvä ja suosittelisinkin sitä kaikille samaan ikäluokkaan kuuluville nuorille.

Terhi Rannela Puhdas Valkoinen - Lehtiseikkalu

Kirjan nimi : Puhdas valkoinen                                                  
Kirjailija: Terhi Rannela 
Tekstilaji: Nuorisokirjallisuus 
Julkaisuvuosi: 2004 

Terhi Rannelan nuortenromaani "Puhdas valkoinen" kertoo 14 vuotiaasta Reijasta, joka pääsee TET-harjoitteluun lehteen ja pääsee kirjoittamaan omaa juttua. Reija kuitenkin törmää ongelmiin mm. rasismin kanssa kirjan edetessä. 
Kirjan päähenkilö Reija Romanoff saa TET –paikan paikallislehdessä ja hän on siitä erittäin ylpeä. Reija aloittaa työt suurin odotuksin, mutta se onkin erilaista kuin hän oli kuvitellut. Työkaverit eivät olleet parhaimmasta päästä ja hänen kirjoittamia tekstejään kritisoitiin. Myöskin poikaystävästä eroon hankkiutuminen alkaa vähitellen houkututtaa, koska juttu ei vain suju. Kirjan edetessä Reija törmää vahvasti rasismiin, sillä skinhead kulttuuria edustava Kristian alkoi ahdistella reijaa, koska hänen isovanhempansa olivat tulleet Venäjältä.  

Kirjassa oli juuri sopiva määrä ihmisiä, joten heidän elämäänsä oli helppoa ja kiinnostavaa seurata. Kirja toi selkeästi esille, että se kertoo rasismista ja onnistui mielestäni tuomaan hyvin esille, miten vaikeaa voi olla joutua rasismin kohteeksi. Esimerkiksi yksi Reijan hyvistä ystävistä paljasti ajatuksia häntä kohtaan kohdistuneesta rasismista, joista Reija ei ollut koskaan kuullutkaan. Kirjassa oleva kaikkitietävä kertoja käsitteli taitavasti Reijan elämää ja sain muidenkin kirjan henkilöiden näkökulmat taidokkaasti esille.  
Kirja oli lukukokemuksena yllättävän hyvä, sillä yleensä en tykkää lukea kirjoja ollenkaan. Kirjan lukemisen aloitettuaan se oli yllättävän koukuttava ja kirjassa oli koko ajan jotakin, minkä halusi selviävän, joten kirjaa jaksoi seurata hyvin. 
Itse en voinut samaistua kirjan tapahtumiin juurikaan, mutta on helppoa kuvitella, että tapahtumat voisivat tapahtua oikeastikin. Kirjassa tehtiin selväksi, että vaikka joutuisi rasismin kohteeksi, siitä voi selvitä ja että välttämättä rasismille ei ole edes mitään järkevää syytä.  

"Reija tiesi kuitenkin olevansa vahvoilla, sillä toimitus suojelisi häntä joka tapauksessa. Hän oli päättänyt, ettei Kristianin kaltainen poika hyppisi hänen nenilleen, eikä sen puoleen kukaan muukaan. Jos Reija halusi jotain olla, niin vahva. Reija Romanoff taustastaan nyt sen, että periksi hän ei antaisi." 

Harri Veistisen Kotitekoisen poikabändin alkeet innostaa nuoria

Harri Veistinen
Kotitekoisen poikabändin alkeet
S&S 2016
203 sivua
Nuortenromaani


Rene Kolppanen on 15-vuotias yläkoulun loppua lähetyvä poika, joka jo ilotsee yläkoulu päättymistä. Hän on koko yläkoulun ajan elänyt isoveljensä sääntöjen mukaan: A) Älä tee ittestäs numeroo. B) Ole huomaamaton. C) Ole keskiverto. D) Äläkä rakastu koulun kauneimpiin tyttöihin. E) Odota vaan lukion ja armeijan yli. Älä huoli yliopistossa saa kyllä. Mutta kun 3 kuukautta on enää jäljellä hän jättää veljensä säännöt sikseen ja päättää tehdä jotain mikä on pienessä Kiukaisten kylässä ennenkuulumatonta. Hän haluaa perustaa poikabändin nimeltä Satanahan Pojat. Ainoa ongelma on vaan se, ketkä tähän poikabändiin kuuluvat. Lopulta Rene saa bändiinsä värvättyä hänen 2 ystäväänsä Onnin, Topin ja myös syrjityn mutta erittäin musiikkitaitoisen Patrikin. Juuri kun kaikki on menossa hyvin niin Onni ja Rene saavat tietää ihastuneensa samaan tyttöön, joka tottakai tuo vaikeuksia.

Kirjan keskeinen henkilö on siis Rene Kolppanen. Hän on ujo kirjan alussa, mutta oppii itsestään paljon kirjan aikana, mikä saa hänen itsetuntonsa kasvamaan.  Kirja on kirjoitettu 2016, mikä selvästi näkyi kirjoituksessa, esimerkiksi viitattiin 2016 vuoden julkkiksiin. Kirjassa tosin todettiin, että yritettäisiin pitää kirja mahdollisimman paljon ajanhampaan ulottumattomista, mutta kirjailija päätti, että naiskauneus ei vanhena, jolloin nimesi pari kuuluisaa naisnäyttelijää. Kirjan teema on mielestäni se, että kaikessa voi onnistua jos uskoo tarpeeksi siihen. Kirjan tapahtumat kerrotaan Renen näkökulmasta. Vaikka yleensä minäkertojat ovat suppeampi tietoisia mielestäni, tässä kirjassa se auttoi tekstiä suuresti. Renen mielen meno oli huvittavaa ja sai aikaan paljon humoristisia hetkiä. Renen ystävistä ehkä tärkeimmät ovat Onni ja Topi. Kumpikaan ei aluksi uskonut Renen ideaan, mutta erillaisista syistä päätyi silti siihen mukaan. Myös Patrik oli tarinan kannalta tärkeässä roolissa, koska ilman häntä bändi ei olisi ollut muuta kuin tanssiliikkeitä ja kehnoa laulua.

"Minä pidin Topista enemmän silloin, kun hän mumisi laiskana. Mutta ehkä edellinen koitos ja katastrofi olivat naksauttaneetjotain hänenkin päässään. "Mitä serkumpi sen herkumpi, mäki painaisin yhtä mun Porin serkkuu, mut Hildahan ei oo sitäkää! Mikä se on, pikkuserkku, vai vieläki kaukasempi. Hilda on kuule sulle sukulainen vaa siks, että se on sun tallennusnappula"

Kirja oli mielestäni erittäin hyvä. Pidin siitä suuresti ja toivon, että Harri Veistinen kirjoittaa myös jatko-osan. Kirjasta teki hyvän se miten huumori oli juuri omanlaistani ja sai nauramaan paljon. Osa kohdinta sai tuntemaan myös myötähäpeää Reneä kohtaan, mutta se vain vahvensi sidette päähenkilön kanssa. Kirja oli jotenkin juuri minunlaiseni ja olen onnellinen, että löysin juuri tämän kirjan. Kirjan ehkä muistettavin kohta on kyllä se, kun Satanahan pojat esiintyivät koko koulun edessä. Mielessäni pystyi kuvittelemaan sen, kuinka paljon siellä oli ihmisiä ja kuinka paljon Reneä jännitti. Mielestäni kirjan tarkoitus on rohkaista ja innostaa nuoria tekemään omaa juttuaan, vaikka muut epäilisivät sitä. Rene on hyvä esimerkki siitä, että vaikka häntä epäiltiin, niin hän jatkoi sitä välittämättä toisten mielipiteistä. Kirja oli myös todella humoristinen, mutta oli siellä myös pari kohtaa, jotka olivat paljon syvällisempiä ja surullisempia. Ylipäätänsä pidin kirjan humoristisesta otteesta ja siitä, kuinka hyvin se kuvaili nuoren pojan elämää.

Yksinkertainen THE NEXT ONE


Kirjan nimi: The next one
Kirjailija: Kalle Veirto
Tekstilaji Nuorisokirjallisuus
Julkaisuvuosi: 2016

Kalle Veirton kirjoittama nuortenromaani ”The next one” kertoo aivan tavallisesta Yhdeksänluokkalaisesta pojasta nimeltä Pasi, joka tietokone virheen takia päätyy sattumalta väärälle luokalle. Pain ensimmäinen reaktio on se, että tämä on huono asia, mutta ajan kuluessa Pasin mielipide vaihtuu. Kirjan pää opetus on se, että kaikki vaivalla saavutettu voi romahtaa hetkessä "Miltä tuntuu, kun taivas putoaa niskaan? Siltä."(s.131)

Kirjan pää henkilö Pasi on ihan tavallinen yhdeksän luokkalainen poika, joka vain sattuu päätymään väärälle luokalle. Luova luokka on se väärä luokka, johon hän joutuu. Aivan yhtäkkiä Pasi löytää itsensä tekemästä kolmen kuukauden mittaista projektia jääkiekosta. Hän käy paikallisen urheiluseuran peleissä, kommentoi pelejä nettiin ja käy jopa tutustumassa jääkiekko selostajan arkeen. Pasin projektissa kaikki onnistuu, sekä epäonnistuu.

Kirja on kuvattu Pasin näkökulmasta. Eli kirjassa on minäkertoja, tämä sopii hyvin kirjan tyyliin. Vaikka kirjassa ei juurikaan perehdytä henkilöihin tai heidän taustoihinsa. Kirja olisi todennäköisesti ollut sekava, jos kertojana olisi ollut joku ulkopuolinen.
Kirjan on helppolukuinen, mutta kirjan on myöskin kiinnostava ja hauska lukea. Kirjailija on ollut luova kielenkäytön suhteen ja hyviä ja hauskoja kielikuvia on paljon. Esimerkiksi kirosanat korvataan kirjassa sanalla kalapuikko. ”--bussikin on taas kalapuikosti myöhässä.” Juonellisesti kirja on vaisu.

Kirjassa on nähtävissä varsin selkeästi yksi tietty opetus. Se mitä on vaivalla saavutettu saattaa romahtaa silmänräpäyksessä. ”Olin noussut liian lähelle aurinkoa ja polttanut siipeni.” Ja jos näin käy silloin ei kuulu luovuttaa vaan nousta ylös ja yrittää kaksi kertaa kovemmin. Kirjassa, varsinkin kirjan lopussa on myöskin nähtävissä teemana se, että teoilla saattaa olla pitkäaikaisia ja jopa arvaamattomiakin seurauksia. Rooli kirjassa on myös sillä, että ei pidä tehdä liian hätäisiä johtopäätöksiä. Nämä hätäiset arviot koituvat myös Pasille haitaksi. Tämä olisi hyvä pitää itsekin mielessään.


Kirja on erittäin yksinkertainen. Jossain kohdissa jopa niin yksinkertainen, että alkaa miettimään, jos kirja onkin suunnattu vielä nuoremmille. Kirjassa mukavaa oli mielikuvituksellinen kielenkäyttö.  Juuri kyseinen mielikuvitus oli hyvin suuressa roolissa siinä, että kirjan jaksoi lukea. Kirja on myöskin hyvin lyhyt, vain 145 sivua. Kirja oli siinä mielessä pettymys, että siinä olisi voinut olla enemmän sisältöä.

Silmiä avaava Viha jonka kylvät

Kirjailija: Angie Thomas
Teoksen nimi: Viha jonka kylvät
Tekstilaji: nuorten romaani
Julkaisuvuosi: 2017



Starr on 16-vuotias slummialueen tyttö, joka elää tavallaan kaksoiselämää. On getto Starr, joka viettää aikaa muiden mustien kanssa sekä on valkoisten Starr, joka käy valkoisten parempaa koulua. Starrin elämä ei ole ollut helppoa poliisien tarkkojen silmien alla huumejengien ympäröimänä.

”Kun mä olin kakstoista, mutsi ja faija piti mulle kaks puhuttuelua. Toinen oli se tavallinen kukkia ja mehiläisiä -juttu. - - Toinen puhuttelu koski sitä, mitä pitää tehdä jos poliisi pysäyttää.”
 
Starr elämä menee täysin ylösalaisin, kun näkee poliisin ampuvan hyvän ystävänsä. Toisen hyvän ystävän. Ensimmäinen tapettiin Starrin ollessa vasta pikkutyttö. Silloin hän oli vielä niin pieni, ettei ollut täysin tajunnut mitä tapahtui. Tällä kertaa Starr ymmärsi kaiken.

Pidän kovasti kirjoista, jotka kertovat muista kulttuureista ja juuri siksi tämä olikin niin mielenkiintoinen. Kirja käsitteli myös todella ajankohtaista asiaa Yhdysvalloissa eli ampumista vain ihonvärin takia. Oli mielenkiintoista lukea, miten Starr hoitaa asiaa ja koittaa saada poliisien ampumalle Khalilille oikeutta. Kirja siis avasi silmäni mustien amerikkalaisten kulttuurille. Miten mustien ja valkoisten välillä ei oikeastaan ole syrjintää, mutta silti puhutaan valkoisista ja mustista, eikä vain ihmisistä.

Suomalaisena minun on vaikea asettautua Starrin asemaan, mutta Thomasin taitava kirjoitustyyli teki siitä paljon helpompaa. Kirja oli kirjoitettu kokonaan puhekielellä ja aluksi se tuntui häiritsevältä. Myöhemmin kun juoneen pääsi kunnolla mukaan, kirjoitustyyli oli juuri osuva valinta.

Starr on hyvin syvissä vesissä, kun hänestä tuntuu, ettei kukaan oikein ymmärrä häntä. Hänen mustat ystävät painostavat häntä puhumaan julkisuudessa, jotta Khalilille saataisiin oikeutta. Valkoisille Starr ei uskalla aluksi edes kertoa, koska eiväthän he kuitenkaan ymmärtäisi. Kun Starr kuitenkin uskaltaa avautua ja kertoa tunteistaan ja kaikesta, mitä on käynyt läpi, hänen ystävät ovat hänen tukenaan.
 ”Voi jeesus. Kahtena ihmisenä eläminen on hirveän uuvuttavaa. Mä olen opetellut puhumaan kahdella eri äänellä ja sanomaan tiettyjä sanoja vaan tiettyjen ihmisten kuulleen. Musta on tullut mestari siinä.”


Tämä kirja ei siis ollut vain esimerkkinä mustien kaltoinkohtelusta, mutta myöskin ystävyyden hienona esikuvana. Miten aina ne, jotka vain näyttävät samalta ja ovat stereotyyppisesti samanlaisia, eivät olekaan juuri ne, jonka kanssa viettää eniten aikaa. Ne, jotka ymmärtävät, auttavat ja tukevat. Ne ovat niitä tosiystäviä, joita tarvitset.

David Nicholls: Kaikki peliin -elä nuorena


David Nicholls: Kaikki peliin -elä nuorena


David Nicholls: Kaikki peliin
Alkuperäisteos: Starter for Ten (2003)
Kustantaja: Otava
Julkaistu: 2012


"Kaikki nuoret ovat huolissaan, kuka mistäkin. Se on luonnollinen ja väistämätön osa kasvuvuosia. 16-vuotiaana pahin pelkoni tässä elämässä oli, saisinko enää koskaan aikaan mitään niin erinomaista, upeaa ja ihmeellistä kuin päästötodistukseni kiitettävät arvosanat. Enkä en koskaan saakaan. Siitä kaikesta on tietenkin jo niin kovin kauan. Minä olen nyt yhdeksäntoista, ja uskaltaisin väittää, että suhtaudun elämään paljon viisaammin ja rennommin kuin silloin ennen."

Näihin sanoihin päättyy David Nichollsin Kaikki peliin -romaani. Nichollsin kirjoittama alkuperäisteos on julkaistu vuonna 2003, ja suomeksi 2012. Kirja ottaa käsittelyyn nuorten elämän, sen tuovat vaikeudet, ja niistä yli kasvamisen. Kaikki peliin on 19 vuotiaan englantilaispojan, Brianin, kasvutarina. Kirjassa seurataan Brianin elämää, ja hänen henkistä kehitystään, tämän juuri aloittaessa yliopistoelämän.


Teoksen päähenkilö Brian, on äitinsä kanssa asuva englantilaispoika, joka kirjan alussa muuttaa pois kotoa kohti yliopiston tuomia haasteita. Hän on hieman ”kaikkitietävä” ja osallistuukin televisioitavaan yliopistovisaan. Brianin isä on kuollut ja hänen ystäväpiirinsä ei ole suurin mahdollinen, mutta kaksi hänen parasta ystäväänsä, Spencer ja Tone ovat läheisiä ja tärkeitä Brianille. Kolmen kaverin suhde vaikuttaa pinnallisesti heikolta, paljon kiusoittelua ja ärsyttämistä, mutta henkisellä tasolla pojat ovat hyvin tärkeitä toisilleen. Kirjan aikana ystävysten välillä on paljon vastoinkäymisiä ja ongelmia, mutta poikien ystävyys ei juuri järky, vaan kaikki kasvavat ihmisinä ja oppivat elämän oikeasti tärkeitä asioita.

Nuoren miehen naisasiat ovat yllättäen suurin huolien lähde. Brian tapaa opiskelukylässään nuoren naisen nimeltä Alice, ja tapaamisen jälkeen ei pysty enää mitään muuta ajattelemaankaan. Brian ei saa vastarakkautta, vaikka ei se yrittämisen puutteesta jää kiinni. Alice tulee loppua kohtaan ymmärtäväisemmäksi Briania kohtaan, ja he pysyvät ystävinä, vaikka Alicella ei romanttisia tunteita olekaan.

Brianin toisesta uudesta tyttökaverista, Rebeccasta, tulee tärkeä viisauden ja järjen lähde. Vaikka kaksikko eivät aluksi juuri toisistaan piittaa on heidän välillään heti havaittavissa jonkin näköinen yhteys. Brian ei oikein tiedä miten suhtautua Rebeccaan, ja millaisia tunteita heillä on toisiaan kohtaan. Rebecca on tärkeä apu Brianille ja auttaa tätä ymmärtämään mikä oikeasti on tärkeää ja mitä tulee arvostaa.

Miljöönä oleva 80-luvun Englanti on antaa kirjalle vanhahkon tunnelman, ja jatkuvat viittaukset kirjallisuuden ja musiikin klassikoihin edistävät sitä yhä edelleen. Aika ilman sosiaalista mediaa tai uutta teknologiaa toimii mielestäni hyvin kirjassa, koska oli hauskaa saada koeta nuorten elämää ennen tätä kaikkea.

Kaikki peliin -kirjan teemana on henkinen kasvu ja nuoruus. Teoksen henkilöihin on helppo samaistua ja Brianin näkökulmasta asioiden kertominen tekee tapahtumista helposti kuviteltavia ja aidon oloisia. Lukiessa on vaikea välttyä myötähäpeältä ja noloihin tilanteisiin on helppo päästä itse sisälle. Myös Nichollsin luomat kekseliäät dialogit ovat loistava lisä lukukokemukseen, ja antavat aidon tunnelman lukijalle. Dialogeja on käytetty paljon, mutta mielestäni ei yhtään liikaa, ja juuri ne olivat suuri osa aitoa ja hauskaa lukukokemusta.


Suosittelisin kirjaa kaikille nuoruutta käsittelevistä kirjoista pitäville. Teos on humoristin sekoitus hieman venyvää vapaa-aikaa, koulunkäyntiä, noloja tilanteita ja naisongelmia. Vaikka kirjassa ei seurattavaa pääjuonta juuri olekaan, oli se silti hyvää luettavaa eikä kyllästynyt missään vaiheessa. Kaiken kaikkiaan hyvä kirja ja suosittelen ottamaan luettavaksi.